Mitä kieliä Bookmaker osaa skannata mitan varalta?
Viisi: hollanti, englanti, saksa, ranska ja espanja. Jokaisessa niistä Rytmi- ja mittaskannaus tekee samat kaksi todellista työvaihetta ennen kuin se sanoo mitään — se jakaa rivin tavuihin, ja se määrittää painotuksen — ja vasta sitten se nimeää löytämänsä.
Nimet, joita se käyttää, ovat paikallisia nimiä, koska mitta ei ole universaali abstraktio: se on se, mitä perinne kutsuu asiaksi, jota se on tehnyt neljäsataa vuotta. Hollannissa se kertoo löytäneensä vijfvoetige jamben tai alexandrijnin. Englannissa jambisen pentametrin, jambisen trimetrin, vakiotavut. Saksassa Blankversin, Alexandrinerin, Volksliedstrophen. Ranskassa alexandrinin, décasyllaben, octosyllaben. Espanjassa endecasílabon, octosílabon, alejandrinon.
Se merkitsee enemmän kuin miltä näyttää. ”Kaksitoista tavua ja keskikatkos” on mittaus. Alexandrijn on tosiasia runon sukujuurista — se kertoo, missä huoneessa seisotaan, ja mitkä neljä vuosisataa seisovat siellä mukana.
Sen alla ei ole hakutaulukkoa. Se on todellista kielitiedettä: tavujako kyseisen kielen sääntöjen mukaan, painotuksen määritys, tavut laskettuna, vallitseva kuvio nimettynä. Se toimii paikallisesti, omalla koneella. Mitasta ei kysytä kielimallilta, yksinkertaisesta syystä että malli olisi tähän tehtävään huonompi väline kuin säännöt ovat.
Ja skannaus on luenta, ei tuomio. Tämä on se osa, josta välitän eniten. Jos se nimeää rivin aleksandriiniksi ja tarkoitus oli jotain muuta, runo ei ole väärä — skannaus kertoo, mitä tarkkaavaisen lukijan korva raportoisi, mikä on juuri se tieto, jota haluttiin eikä muuten saataisi. Runoilijat rikkovat mittaa tarkoituksella; rikkomus on merkitys. Väline, joka jakaisi tuomioita, ei opettaisi mitään, ja pahempaa, sille alettaisiin kirjoittaa. Tämä kertoo vain, mitä sivulla on, ja väistyy sitten pois tieltä.
Sen rinnalla Äänivärikartta tekee saman työn äänelle: alkusointu ja assonanssi maalattuna sana sanalta, riimikaava luettuna säkeistöittäin — omissa riveissä, omalla pöydällä.